Minun kesäni 2023
Lähdin 31.05. LKS:n Sydänpajalle varjoainekuvaukseen, joka oli 01.06. Kuvaukseni alkoi klo 11.00 jälkeen, keskustellessani lääkärin kanssa lääkkeistäni, huomasin, että puheeni alkoi puuroutua. Myös vasenkäteni ei toiminut niin kuin olisin halunnut. Ilmaisin nämä havaintoni ja läsnä oleva henkilökunta teki saman havainnon. Kuulin, kun joku hoitajista sanoi, “tämä mies ei kävele“. Toivat potilashuoneesta sängyn ja minut nostettiin siihen ja vietiin potilashuoneeseen.
Sinne tuli lääkäreitä ja kuulin yhden lääkärin sanovan, “kannattaa tarkoin harkita laitetaanko TAVI“, joka on keinoaorttaläppä. Sitä lähdin hakemaan, mutta itsekin aloin miettimään sen vaihtoa. Sitten minut vietiin kuvattavaksi, pää kuvattiin. Kun tulimme kuvauksesta, lääkäri kuului sanovan, “ei tarvitse liuotusta“. Sitten tuli neurologi ja teki kliinisiä kokeita, ja sanoi “otetaan viikonlopuksi osastolle seurantaan“. Sitten kuulin, kun hoitaja soitti Liisalle ja sanoi, että “Pekka ei pääse vielä kotiin jää viikonlopuksi seurantaan“. Liisa oli yksin kotona, tiesin mikä hätä hänelle syntyi.
Niin minut vietiin AVH:n, eli neurologiselle osastolle valvottavaksi potilaaksi. Siellä kytkettiin koneeseen, joka seurasi monenlaista tilastani mm. sykettä. Saatuani ruokaa ja vähän ajatuksia koottua, soitin Liisalle. Selostin hänelle tilanteen, tapahtui varjoainekuvauksen yhteydessä lievä aivoinfarkti. Liisa ilahtui jo siitä, että kuuli minun puhuvan, josta sai selvän. Kyllä siinä itku tuli vängällä puolin ja toisin, varsinkin minulla.
Olin yksin siinä isossa huoneessa, hoitajien valvontahuone oli aivan lähellä ja he kävivät usein puhuttelemassa. Yö oli pitkä ja rankka, ajatukset myllersivät päässäni, jopa kunnianrietaskin pyrki sotkemaan ajatuksiani. Nukuinhan minä sitten aamuyöstä jonkin verran. Aamulla lääkärikierroksella sain tietää mitä oli tapahtunut. Oli tapahtunut lievä aivoinfarkti pienessä aivoissa, niin lievä ettei se näkynyt kuvassa. Neurologi sanoi, että “sinä selviät tästä kuntoilulla“. Hänen mentyään soitin heti Liisalle ja kerroin mitä neurologi kertoi. Sitten alkoi miettiminen, missä kuntoutua?
Se selvisi seuraavina päivinä. Seuraavalla käyntikerralla, neurologi kertoi, tässä lähellä on Lapin Kuntoutus Oy ja pääset sinne. Jo neurologisella osastolla ollessani kävin fysioterapeutti kahtena päivänä minua kävelyttämässä. Kävelin Eva-laitteen turvin sairaalan käytäviä. Keskiviikkona 07.06. lääkärikierroksellaan ilmoitti, että tänään sinut siirretään Lapin Kuntoutukseen kahdeksi viikoksi kuntoutumaan. Toivotti hyvää kuntoutumista ja kesää.
Lapin Kuntoutuksessa otettiin ystävällisesti vastaan. Henkilökunta esitteli itsensä vain etunimeltään, olivat hoitajia, osa sairaanhoitajia. Ensin oli ruokailu, ruoka tuotiin pöytään, kun oli selvitetty onko jotain ruokatoivomuksia. Ranteeseen laitettiin hälytysranneke, toivomuksin, että sitä käytän, kun tarvitsee apua. Siitä syntyi vähän erimielisyyksiä, kun tahdoin tehdä kaiken mahdollisen itse, olihan se terapia. Olinhan vielä rullatuolikuntoutuja. Terapeutteja oli kolmen laisia, Fysioterapeutteja, puheterapeutteja, ja toimintaterapeutteja, kaikki haki vuorollaan kuntoutujan huoneestaan.
Oli myös määräpäivinä lääkäri, jonka luona minutkin käytettiin heti alussa. Hän halusi tietää, mitkä ovat toivomukseni kuntoutumisen osalta. Myös kotiolot ja perheasiat hän halusi tietää.
Laitteita, joissa fysioterapeutit kuntoutujia kuntouttivat, oli paljon, niihin ei saanut mennä ilman terapeutin läsnäoloa. Kunto alkoi mukavasti kohota hyvien terapeuttien ohjauksessa. Kun lähes 2 viikkoa oli kulunut, tuli lääkäri kysymään mielipidettäni, he haluaisivat kuntoutukselleni vielä 3 viikkoa lisäaikaa. Suostunko siihen? Sanoin mielelläni suostuvan, koska tunsin itseni, jalkojen osalta, vielä pahasti alakuntoiseksi. Lähtöpäivänä tuli Hyvinvointialueen ilmoitus, että yksi viikko lisäaikaa ja sitten siirto Utsjoen Terveyskeskukseen. Olin pettynyt, sillä tiesin tilanteen Utsjoen Terveyskeskuksessa. Viikossa jalkojeni voimat kasvoivat hyvin. Kun vielä sain luvan rollaattorilla hoitajien seurannassa kävellä vointini mukaan. Niinpä Juhannuspäivä ja sunnuntai oli kävelypäiviä. Niin koitti lähtöpäivä 27.06. tiistai, haikein mielin lähdin kotimatkalle. Vielä lähtöpäivän aamulla oli tunti toimintaterapeutin luona, hän lausui niin kauniita ja kannustavia sanoja, että taidan jättää ne kirjoittamatta.
Automatka oli minulle yhtä juhlaa, oli tosi iloinen kauniista vihreästä luonnosta. Taksikuljettaja Kauko kysyi monta kertaa mikä on olo, sanoin, että olen onnellinen ja kiitollinen, on yhtä juhlaa tämä matka. Kaunispäällä kävimme kahvilla, ja Kauko kävi ostamassa antamallani rahalla kahvin, näki lohileipiä ja osti sen. Lisäksi osti kakun palan, joka jaettiin. Matkailijoita oli paljon, olihan kaunis aurinkoinen lämmin päivä. Utsjoelle Terveyskeskuksen pihalle saavuimme klo 18.45. Liisa ja Jorma olivat vastassa, ei siinä ehtinyt kuin halata, kun henkilökunta tuli vastaanottamaan. Kahden yön jälkeen 29.06. minut kotiutettiin.
Mitä tämä matka opetti, olin itse tehnyt erilaisia suunnitelmia. Lähtöpäivä matkalle oli Liisan 94 syntymäpäivä, 01.06 oli Jorman syntymäpäivä ja 03.06 oli meidän 67 hääpäivä. Rukoilin varjoainekuvaukselle Jumalan varjelusta ja jätin sen Jumalan tahdon varaan. Jo neurologisella osastolla sain nähdä, että monella on paljon huonommin asiat. Saman sain nähdä Lapin Kuntoutuksessa myös siellä oli heikommassa kunnossa olevia. Lopuksi Utsjoella minut sijoitettiin muistisairaiden osastolle. Kaikki tuo oli minulle tarkoitettua opetusta, saan olla syvästi Jumalalle kiitollinen, että pääsin niin vähällä, Sain pitää puheeni, muistini ja ajatuskykyni tallella.
Saan olla kotona rakkaitteni luona, kävellä omilla jaloilla, tosin vielä rollaattorin avulla. Fysioterapeutti käy meillä ohjaamassa ja antamassa ohjeita. Nyt minulle on sitten asennettu tahdistin auttamaan sykkeen epätasaisuuden poistamiseen. Se asennettiin 31.07. aluksi asennuspäivä oli 27.07. Kardiologit tuntuivat olevan erimielisiä sen asennuksessa. Seurantalaite paljasti, että syke kävi jopa 30. Tulivat sitten siihen tulokseen, että tahdistin on asennettava. En osaa vielä sanoa mitä hyötyä siitä on ollut, vähän paremmin olen jaksanut kävellä ja pitempään. En itse tuntenut sykkeen heittelyä millään lailla.. Yksi asia mietityttää, kun lääkärin kertomuksessa varjoainekuvauksesta on sanat tapahtui “tahaton virhe”.
Tässäpä tätä sairauskertomustani, miksi kerroin, siksi, että kaikki, jotka haluavat tietää tulevat tietämään mitä on minulle tapahtunut. Kun matkalla asiat tahtovat muuttua. Paljon olisi vielä kirjoittamista, mm. erinomaisen hyvästä henkilökunnasta ja heidän hoidosta siivoojista lääkäriin. Heitä kaikkia muistan lämpimin ajatuksin.
Hyvää kesänloppua kaikille!