Leppoisassa säässä saimme viikon 12 viettää. Öisin oli pientä pakkasta ja päivällä plusasteilla maanantaina ja tiistaina. Keskiviikosta alkaen on ollut muutaman asteen pakkasia. loppuviikosta kylmeni ja alkoi lähestymään normaaleja maaliskuun lämpötiloja. Torstaina ja sunnuntaina oli selkeää hiihtosäätä. Lauantai oli lumisateinen, aamupäivällä satoi lunta ja iltapäivällä tuli lumikuuroja vuorotellen auringon paisteen kanssa.
Olen kahdessa kirjoituksessani muistellut vanhoja tapahtumia. Niin jatkan muistelemista tässäkin kirjoituksessani. Pilkkiretkemme tapahtui noin 1970 luvun tienoille. Olimme liikkeellä kolmella moottorikelkalla. Meitä oli Utsjoen kunnan esimies Jouni F. Helander Jouni (pikku Jouni) nimisen pojan kanssa. Kirkkoherra Urpo Kuusiniemi, tullimies Olavi Lehmonen ja allekirjoittanut. Olavi Lehmonen oli minun kyydissäni. Pikku Jouni ajoi heidän kelkkaansa.
Menimme Norjan puolelle Rastigai´sojen taakse Gaei´dnujärvelle, jossa kuulimme olevan isoakin rautua. Sää oli suotuisa, vaihtelevaa pilvisyyttä ja aurinkoa sekä melkein tyyntä. Olimme järvellä vähän hajallaan etsien sopivaa pilkkimispaikkaa. Järvelle tuli moottorikelkalla Levajoen Matkailumajan omistaja. Hän pysähtyi Urpon luokse juttelemaan. Kohta Urpo huusi meille, älkää antako hänelle kalastuslupaa, otti häneltä luvan pois. Perään kuului kovaäänistä keskustelua. Kohta Majatalon isäntä Höygeksi häntä kutsuttiin, miten lienee kirjoitetaan? lähti ajamaan pois.
Urpo ajoi meidän luokse ja kertoi, että Höyge oli sanonut meidän olevan luvatta kalassa. Meillä oli Norjasta hankitut Norjan valtion kalastuskortti. Mietimme mitä tehdään, kalaa ei oltu vielä saatu. Kun Höyge oli vielä jotain uhkailutkin, niin päätimme, että lähdetään muualle. Niin lähdimme tuntureita pitkin, puurajan yläpuolella, ajamaan Utsjokea kohden. Tiesin siellä yhden järven jossa oli mm. isoja harjuksia. Jouduimme tietenkin matkalla ajamaan vähän koivikoissakin, mutta sielläkin oli jo kantava lumi.
Ajettuamme lähes 30 km, löytyi Miennajärvi, jonne olimme matkalla. Ehdimme kalastaa jonkin aikaa, niin järvelle saapui 2 norjalaista miestä moottorikelkoilla. Toinen miehistä osoittautui Jouni F. Helanderin sukulaiseksi Sirmasta. Miehet olivat kalastuksen valvojia, taisi Jounin sukulainen olla peräti poliisi. Siinä alkoi lupiemme selvittely, jossa selvisi, että meillä oli aivan oikea Norjan valtion kortti. Mutta olisi pitänyt olla vielä paikallinen lupa, jossa on nimettynä järvet, joissa haluaa kalastaa. Luvan saa kuulemma Tanan nimismieheltä ja eikä maksaisi mitään.
Pilkimme vielä jonkin aikaa ja saimme muutamia harjuksia. Lähdimme sitten ajelemaan kotia kohden. Matkaa Aittisuvantoon noin 3 km Utsjoen kirkonkylän yläpuolella Tenojokea pitkin oli noin 20 km. Höyge oli antanut Norjan lehdistölle kovan uutisen, Utsjoen virkamiehet luvatta kalassa Norjan tunturijärvillä. Taisi olla uutisena myös Norjan radiossa. Tämä meidän pilkkipäivä oli lauantai.
Pikku Jounin kanssa sovimme, että lähdemme maanantaina Tanan nimimieheltä hakemaan paikallista lupaa. Minulla oli lomaa vielä jäljellä, joten pilkille oli kova hinku. Niin me Jounin kanssa lähdimme maanantaina Tanan. Jouni osasi Norjaa, kun oli ollut siellä töissä. Hän meni nimismiehen kansliaan lupaa hakemaan. Tuli kohta takaisin pettyneenä. Nimismies oli jo tietoinen lauantain tapahtumasta. Oli vihaisena sanonut, että hän ei anna suomalaisille yhtään lupaa. Ajaessamme kotia kohden, päätimme yhdessä lähteä ennen iltaa pilkille Norjaan. Kerroin Jounille, että tiedän yhden järven, jossa on taimenia, olen ollut siellä ennekin pilkillä.
Oli huhtikuu ja valoisaa oli jo pitkälle iltaa. Pakkasimme kumpikin kotonaan eväitä ja muita tarvikkeita yöpymistä varten. Teltta, sen suojaksi muovia ja porontaljoja makuualustaksi. Niin lähdimme iltapäivällä ajamaan, Aittisuvannon yläpäästä nousimme Norjan maalle ja nousimme lähes puurajaan. Minulle maisemat olivat jo tutut ja hyvin pääsimme järvelle, joka on lähellä Rastigai´soja. Ehdimme hyvin iltasyönnille ja saimme mukavasti 300 – 600 gr. painoisia taimenia. Laitoimme useita vapoja seisontapyyntiin. Vavat piti laittaa hyvin hankeen kiinni, etteivät kalat vedä vapoja jään alle.
Sitten lähdimme pystyttämään telttaa ja syömään yötä varten. Priimuksella keittelimme teevettä ja kahvia. Kävimme vielä kokemassa seisovat pilkkimme, useassa oli taimen. Jätimme pilkkimme uudelleen madoilla varustettuna pyyntiin ja lähdimme telttaan nukkumaan. Kun aamulla heräsimme, niin huomasimme, että teltta on painumassa kasaan. Oven avattuamme, huomasimme, että oli satanut lunta ainakin 20 sm. Söimme aamupalan, kävimme kokemassa pilkkimme ja jokaisessa oli taimen. Päätimme lähteä kotia kohden, kun aurinko paistoi, pelkäsimme lumen alkavan kostua.
Syvä ura jäi yöllä sataneeseen lumeen. Ajoimme järvelle, jossa oli rautuja, olin käynyt siellä aikaisemmin. Uutta lunta jäällä noin 20 – 25 sm ja kirkas auringonpaiste. Useita reikiä kairattuamme, emme saaneet nykäisyäkään. Katsoimme viisaimmaksi lähteä kotia kohden. Aittisuvannon yläpäässä laskeuduimme jäälle ja ajoimme Jounin kotipihaan. Kohta alkoi kuulumaan helokopterin ääni. Alhaalta lensi helikopteri Norjan rantoja seuraten, aika matalalla. Aittisuvannon yläpäässä kääntyi sisämaahan päin. Havaitsivat moottorikelkkamme jäljet ja lähtivät niitä seuraamaan. Nyt täpärästi selvisimme luvattomasta kalastuksesta. Sillä nyt meillä oli tieto, että olisi pitänyt olla paikallinen lupa.
Siihen aikaan kalastusluvista oli heikot tiedot, Norja ei niistä ilmoitellut niin kuin nykyisin. Moottorikelkkailukaan ei ollut vielä kiellettyä. Myöhemmin siitä ja kalastuksesta Norjan sisävesillä on tietoa tullut ja ne ovat hyvin monesti muuttuneet. Monia satoja kilometrejä on siellä tullut hiihdettyä pilkillä ja hikipisaroita vuodatettu. Siellä on upeat maisemat ja oli hyvät kalavedet. Nyt käydään kesäisin autolla ajaen katselemassa maisemia.
Hyvää vointia, talven jatkoa ja kaikista viruksista varjeltuvaa elämää kaikille terveisin Posti-Pekka