Tammikuu päättyi pakkasiin ja helmikuun 3 ensimmäistä päivää oli vielä kunnon pakkasia. Sen jälkeen alkoi lämpötilat nousemaan leudompiin lukemiin. Kunnes lähestyttiin täydenkuun aikaa ja pakkanen kiristyi -20 ja -29 asteen lukemiin. Tammikuun viimeisenä päivänä lämpötilat olivat lämpimillään -21,4 astetta ja kylmimmillään -26,6 astetta. Helmikuun ensimmäisenä ja toisena päivänä lukemat olivat lämpimillään -22,2 astetta ja kylmimmillään -32,3 astetta.
Helmikuun 3 päivän ja 11 päivän välisenä aikana lämpötilat olivat enimmäkseen lämpimillään -1,8 asteen ja kylmimmillään -20,2 asteen välillä. Säät olivat enimmäkseen pilvisiä, jonain päivän tai yöllä pilvisyys rakoili. Tammikuun ja helmikuun vaihteessa oli melkein selkeää, olihan silloin myös pakkasia. Lunta satoi noin 4 sm perjantaina 11.2. Lauantaina 12.2 pakkanen sitten kiristi otettaan ja lämpötila laski -25,2 asteeseen ja sunnuntaina 13.2 -28,7 asteeseen.
Eilen sunnuntaina klo 15 tienoilla alkoi luvattu lumisade heikkona. Lämpötila nousi alkaneen lumisateen johdosta -16,7 asteeseen, mutta illalla laski klo 22.00 mennessä -25,2 asteeseen. Tänään klo 6.05 ylös noustessani mittari näytti -25,4 astetta ja lunta satoi edelleen. Lämpötila laski edelleen ja kävi -27,1 asteessa. Tuuli myös heräsi ja Kevon ilmoituksen mukaan puhalsi luoteesta 13 m/s ja puuskissa 20 m/s voimalla. Lumi lensi vaakatasossa ja sitä lienee tähän mennessä kertynyt noin 15 sm. Tällä hetkellä klo 15.00 tuuli on hellittänyt ja luvattu tauko lumisateessa näyttää pitävän paikkansa. Lumitöihin lähden huomenna päivän valjettua ja otan lumilingon työkaluksi.
Lohen kalastus on osaltani loppunut ja Teno rauhoitettu, niin ei voi muuta, kuin muistella menneitä 63 kalastusvuotta. Lohensoutu alkoi pienimuotoisena 1956, jolloin pääsin ensimmäisen kerran ongelle. Henrik Lukkari Vetsikosta otti minut mukaan joelle. Soutelimme Aittisuvannossa ja saimme 8 kg lohen, tietenkin Henrikin välineillä. Minulla ei ollut omaa venettä, mutta sain käyttää ruustinna Martta Suomisen venettä, jossa ei ollut moottoria. Sauvomalla nousin Aittikosken alle, siitä sitten soutelin Onnelansuvantoon.
Se kesä meni opetellessa ja kalastusvälineitä hankkiessa. Talven aikana hankin rottinkivapoja, joihin sidoin renkaat. Rullan kiinnitin norjalaisella hamppulangalla. Kesällä 1957 uskaltauduin laskeutumaan Palosuvantoon, vaikka veneessä ei vieläkään olut moottoria. Liisalle lupailin, että jätän veneen Niemelän rantaan ja kävelen sieltä kotiin. Olin lomalla ja siskoni Leena oli lomittajana postissa. Joten pääsin lähtemään joelle keskellä päivää. Palosuvannossa oli sauvomassa ylöspäin vanhakanttori Uula Laiti. Hänen kanssaan vaihdoimme muutamia sanoja, kysyin häneltä Palosuvannon ottiaikaa.
Olin saanut sedältäni Kaliforniasta muutamia vaappuja, joukossa 2 kpl kaksiosaista muovivaappua. Toinen oli jokseenkin muikun värinen ja toinen kirkkaan punaselkäinen ja kyljet kullan väriset. Laitoin muikunvärisen vaapun siiman päähän, toista viehettä en muista. Vähän matkaa Niemelän rannasta alaspäin “muikkuvaappuun” otti lohi. Väsyttelin sitä ja sain koukattua Palosuvannon ohitettuani. Väsytin niin, että lohi ui jo kyljellään. Oli ensimmäinen yksin saatu lohi, en alkanut koukkaamaan kesken väsytyksen.
Kun lohi oli veneessä, oli lähdettävä sauvomaan vastavirtaan. Jo alkumatkasta kävi selväksi, että en jätä venettä Niemelän rantaan. Mitenkä olisin lohen, kahden vavan ja pien viehemäärän kanssa kävellyt kotiin. Matkaa Niemelästä olisi ollut 3 – 4 km. Niin minä sauvoskelin, onnellisena ja innolla kohti Onnelan suvannon venerantaa, joka oli notkelma Onnelan törmässä.
Hyvin nousi vene Utskosken Suomen rannan puolta, vaikka on kivikkoinen ja joen mutkan johdosta ulkokurvissa virta voimakkaampi. Aikaa en katsonut paljonko sitä kului ennen kuin Onnelan rannan saavutin. Ajan kululla ei ollut mitään merkitystä olihan 11 kg lohi veneessä. Liisa oli jo odotellut ja katsellut Rajavartioston suuntaan, että ei vieläkään näy. Viimein näki minun kävelevän rannasta päin ja kantavan jotain selän puolella. Sitten huomasi, että lohihan siellä selän puolella nostokoukussa vilahtelee. Keittiön pöydällä lohen fileerasin ja paloittelin.
Siitä alkoi 63 kesää kestänyt lohestukseni. Olen saanut nauttia ja viettää niin onnellisia kuin vähemmän onnellisia hetkiä Suomen kauneimmassa joessa. Miksi vähemmän onnellisia hetkiä. Kun soudat väsyneenä viikonkin, joka yö ja päivän töissä eikä lohi edes nykäise. Ei siinä oikein onnelliseksi tunne, kun lohta kuitenkin niin hartaasti toivoisi saavansa. Nyt eläkkeellä ollessa on pystynyt nautiskellen soutelemaan, lohen saanti ei ole ollut pääasia. Ei ole töistä ja nukkumattomista öistä väsynyt. Eläkkeellä ollessani en ole soutanut öisin. Aamulla klo 5 aikaan, kun on päässyt Kivikoskeen aamuauringossa soutamaan, niin siitä on nauttinut ja lohi on ottanut hyvin usein.
Tenosta saatu lohi, jossa suolaa sen verran ettei janota vaikka söisi paljaaltaan. Sen parempaa lohta et saa mistään. Saisipa vielä joskus Tenon lohta!
Toivotan kaikille hyvää, kaikista viruksista vapaata elämää terveisin Posti – Pekka
